Vankilan pihan perällä sijaitsi vankilan suljetuin rakennus siipi, jota kutsuttiin vankilan yleisessä käyttökielessä säädetyiksi. Se oli synkkä ja alkuloinen osasto missä valitsi hiljainen ahdistus. Tässä vankilan asuin-osastossa asuivat eristetyt ja vasta tulleet, siellä opetettiin uusia ja muistutettiin vanhoille talon asukkaille unohtumaan päässeittä vankilan ohjesääntöjä. Nämä säännöt joita tässä osastossa päntättiin vankien hiuksettomiin päihin, opastivat talon asukkaita, kuten termi kuului - sovittamaan harmittomana tuomionsa ja esiintymään arvokkaana vankilassa. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Metallilaatta jossa oli Josen vankinumero ja sijoitus osaston numero ripustettiin oveen, missä oli jo ennestään toinen samanlainen laatta.

Jose odotti kun vartija käänsi oven auki, siiten hän astui kantamuksineen sisälle huoneeseen. Sisällä selissä istui pienen harmaaksi maalatun pöydän vierellä sellin toinen asukki. Mies oli lukemassa kirjaa ja se oli auki hänen edessään pöydällä. Kuultuaan oven käyvän mies sävähti ja katsoi tihrua silmillään Josea, joka seisoi vartijan kiinni lyömän oven luona. Jose meni vuoteen luo ja istui alavuoteelle. Hän otti tupakka pussin taskustaan ja alkoi kiertää sätkää. Hän katsahti ympärilleen. Selli oli pieni, siinä oli metallirunkoinen kaksoisvuode.  Kalteroidun ikkunan kautta aukesi näköala ulos vankilan sisäpihalle. Ikkunan vierellä oli pieni harmaaksi maalattu puinen pöytä ja kaksi jakkaraa. Rautaisen kerros sängyn, pöydän ja siihen kuuluvien jakkaratuolien lisäksi sellin kalusteisiin kuuluin pieni kaappi alumiinisen peseytymiä vadin yläpuolella. Oven vierellä seinässä sijaitsi luukku josta sai vetämällä ulos peltisen paljun tarpeita varten. Suoraan palju luukku yläpuolella oli liikuteltava metallinen tanko, tanko johti läpi kiviseinän käytävän puolelle. 

Vanki joka asusti tuota huonetta oli jo keski-ikää lähentelevä rokonarpinen mies Suomen takamailta. Hän oli pukeutunut vankilan sarkapukuun ja hänen päässään oli saamasta materiaalista kömpelösti valmistettu jäykkä päähine jossa korvasuojat roikkuivat kummankin puolta päätä. Hän tervehti epämääräisellä murahduksella Josea ja nyökkäsi kohti ylävuodetta. Sitten hän istui tuolilla pöydän ääressä jatkoi keskeytynyttä lukemistaan. Jose vilkaisi siihen suuntaan ja näki, että kirja jota mies luki oli kulunut raamattu.

 Saatuaan ylävuoteen sijattua valmiiksi Josea istui pöydän toiselle puolelle. Mies nosti katseensa raamatusta ja kysäisi kuin hämillään: "Paljonko sinulla on?"

"Vajaa kaksi. Vaikka minusta nyt tuntuu, että sitä olisi edessä sata pitkää vuotta."

Mies ei vastannut ensin mitään, vasta useiden minuuttien perästä hän sanoi verkaan. "Kyllä se menee. Siihen tottuu".

Päivät kuluivat, harmaat värittömät päivät. Hienoinen lumikerros satoi alas pihalle ja joka aamu kello kuuden herätyksen jälkeen vangit komennettiin ulos suorittamaan kurinalaisia voimistelu harjoituksia. Aamuhämärällä vankilan pihalla harmaat jonot taivuttelivat vartaloitaan eteen taakse. Huitoivat käsillään vuoroin eteen ja sivulle, sadat jalat juoksivat paikoillaan ja polkivat maan allaan hetkessä mustaksi.

 Ensimmäisen viikon yksitoikkoisuutta rikkovat toistuvat osaston käytävällä vankilan virkailijoiden pitämät oppitunnit puhuttelut.  Kun Jose palasi takaisin selliin noilta oppitunneilta hän oli oppitunnit tuntemaan vankilan ohjesäännön ja hän tunsi joka päivä oppivansa olemaan enenemän vanki.

Vankilan pappi oli lyhytkasvuinen pyylevä, kaljupäinen mies vihreässä univormussa. Hän edusti hengellistä ja maalista valtaa laitoksessa, mutta ei enää sen ulkopuolella. Tämän maalisen vallan tehosteena hänen kantoi taskussaan tuota maalisen vallan välikappaletta; todellisen vallan pitkää kättä. Hän vannotti joka ikistä pahantekijää osallistumaan pyhäpäivisin kirkonmenoihin.  Hän uhkasi rangaistuksella kaikkia niitä jotka uhmasivat tätä käskyä.

Vankilan vartiopäällikkö muistutti ulkomuodoltaan Kiinan tasavallan puhemies Mao Tse Tunkg:ia ja oli vankilan sisäisen täytäntöönpanovallan korkein edustaja, samalla pelätyin mies koko vankilassa.  Hänen vihreä avaimen kuvilla koristettu univormu takki oli aina tiukasti ylös asti napitettu ja hänen nahka saappaansa varret olivat huolella kiiloitettut. Eräänä päivänä kun hän katsoi, että osastolla oli riittävä määrä uusia vankeja, hän komensi nämä riviin käytävälle ja alkoi pitää näille oppituntia. Hän keinui kantapäillään odotellessaan rivien asettumista viiva suoraksi hänen eteensä.

"Teidät on passitettu tänne sovittamaan rikosenne." Hän aloitti. " Ei kärsimään rangaistusta, kuten olen usean kuulut sovitusaikaansa täällä kutsuvan. Siis toimikaamme siten, ettei teidän tarvitse kärsiä rangaistustanne.  Vaan sovittaa se, niin kuin se virallisesti kuuluu. Sitä varten me olemme täällä, että panemme sen täytäntöön. Millä tavoin, se riippuu teistä itsestänne.(Paradoksaalista miten usein ulkonaisesti lempeiden kasvojen taakse kätkeytyy raakalainen) Teille on jaettu selleihin vankisäännöt ja raamattu, tutkikaan näitä kirjoja, niin kaikki kohdaltanne sujuu hyvin. Jos täällä joku alkaa jermuilla minä voin vakuuttaa, että meillä on keinomme sellaisen taltuttamiseen. Teillä ei ole tässä talossa mitään kansalais- oikeuksia. Ne on teiltä otettu pois tuomionne yhteydessä. Teillä ei ole oikeutta pitää halussanne taikka ostaa vankilan kanttiinissa omalla rahalla muuta kuin kirjoitus ja sanineteeti tarvikkeita, muihin ostoihin, jotka ovat kerran kuukaudessa, teillä on oikeus vain työtuloilla, jotka ovat kolmekymmentä penniä päivältä. Teillä ei ole oikeus käydä kauppaa muiden vankien kanssa. Teillä ei ole oikeutta kieltäytyä työstä. Teillä ei ole oikeutta soittaa suuttanne vartiohenkilökaunalle, taikka muutenkaan käyttäytyä epäarvokkaasti. Teidän tulee siivota sellinne päivittäin, kiillottaa lattiat sitä varten annetulla ja siihen tarkoitukseen sopivilla Jynssäillä. Pitäkää ne aina jalkojenne alla kun liikutte sisätiloissa. Teidän tulee pitää asunne siistinä ja napitettuna. Te ette saa pitää halussanne mitään luvatonta. Jos sellaisia esineitä löytyy tarkastuksien yhteydessä, siitä seuraa rangaistus. Teidän tulee osoittaa vankilan johtokunnalle nuhteettomalla ja ahkeralla käytöksellä, että te voitte, kun se aika tulee, viettää vapauduttuanne vastedes nuhteetonta elämää.  Niin kuin tuolla vapaudessa ihmiset joutuvat kilvoittelemaan päästäkseen johonkin päämäärään, niin on meillä täällä vankilassakin luotu luokka järjestelmä minkä turvin ahkera ja tunnollinen vanki voi saada lisä oikeuksia. Ensimmäisen kuukauden aikana, jonka te sovitatte nuhteettomasti, te saatte kolme pistettä siitä, että teidän siisteydessänne ei ole ollut moittimista, kun te olette ahkerasti työskennelleet kuukauden ajan teillä on kolme pistettä lisää. Mutta jos te saatte merkinnän laiskuudesta, te menetätte nuo kolme pistettä ja joudutte rangaistus toimien kohteeksi, joka tarkoitta, että joudutte eristys selliin seitsemäksi päiväksi vedelle ja leivälle. Samoin käy jos te soitatte suuttanne vartioille, menetätte kolme pistettä ja tulette niin ikään rangaistuksi. Mutta ne jotka haluavat ja kykenevät säilyttämää kaikki kuukauden pisteensä korotetaan ensimmäiseen vankiluokkaa, ja siitä sitten toiseen ja kolmanteen, te tulette näkemään vankeja joilla on tällaisen vankiluokan merkkejä puserojensa hihassa, siitä on sitten tapauskohtaisesti mahdollista Ylettä luottovangiksi Erinäisiä pikku etuoikeudeksi kuten isoimmat ostot, luottamustehtävät, sisältyvät luokkiin ansioituneiden vankien oikeuksiin. Niille teistä jotka ovat alle kahdeksantoista vuotiaista on edessä vielä vankilaoikeus, siellä teidän lopullinen olinpaikka määrätään, sekä siellä harkitaan tulisiko jokin teistä saada koulutuksen ja kasvatuksen vaatimat kaksi vuotta lisäaikaa.   Te tulette viipymään täällä kuka lyhemmän ajan kuka pitemmän ajan, mutta kaikille teille minä haluaisin sanoa tämän, kun tänne tulee ajoissa, pääsee täältä myös ajoissa pois.  Tämä oppitunti loppuu tähän, mutta pitäkää nämä ohjeet mielessänne." Tämän sanottuaan hän antoi merkin vartioille jotka alkoivat kammioida vankeja takaisin selleihin.

Eräänä päivänä maalaismies makaisi alavuotelaan lukien tuota iänikuista raamattuaan. Jose näki hänen hymyilevä ja kysyin mikä häntä huvitti « Tämä kirja. Tässä on kaikenlaista; pyhää sanaa ja pornografiaa."

"Miten niin pornografiaa".

"Kuunteles tätä".  hän alkoi lukea ääneen: " Israelin siskoja tulivat tapamaan Egyptin miehet, komeat, miehet hevosen selässä ajajat, joilla oli jäsen kuin aasilla ja vuoto kuin oriilla."

Jose epäilin hänen pilailevan ja halusi itse tarkistaa lukemalla tuon kohdan raamatusta. Niin siinä oli ja hänen oli uskottava se, samalla se todisti kuinka vähän hän tunsi tuon kirjan kirjoituksia.  Vielä tietämättömänä siitä, että ennen tuomionsa loppua hän olisi ehtinyt tutkia ja katsella raamatun sisältöä enemmän kuin kyliksi niiden yksinäisten eristyskuukausieni aikana, jolloin hänelle ei muuta lukemista suotu.

Ilmat kylmenivät ja vanki huone viileni niin, että selli osaston asukkaiden oli pidettävä tuota kankeaa sarkapukua kaiken aikaa yllä. Se teki pienestä huoneesta vielä ahtaamman ja siihen oli vaikea sopeutua. Vain ruokailuaikoina jolloin höyryävä luusoppa jaettiin he riisuivat paksun sarka puseron yltään ja lämpimän luusopan turvin kykenivät oleskelemaan osan päivää villapaitasillaan. Jose pani ajan oloon merkille, että maalaismies joka jakoi pienen vankihuoneen hänen kanssaan vaikutti varsin paljon lukeneelta. Ei kuitenkaan siinä merkityksessä mihin lukeneisuus yleisesti yhdistetään; oppineisuuteen ja sitä tietä oppiarvoihin. Hän oli vain yksikertainen tallirenki, joka sananmukaisesti hän oli elämänsä aikana vaan lukenut paljon ja ne mitä hän oli lukenut olivat kirjoja. Eikä hänen elämässään ollut tarjolla tilaisuuksia purkaa noita tietoja mihinkään. Hän tunsi kaikki klassikot ja muisti niistä pikkutarkkaan kokonaisia kappaleita.

 Eräänä päivänä heti syönnin jälkeen Jose kysyi mistä rikoksesta tämä oli joutunut istumaan. Maalaismies oli vaiti. Hän alkoi kiiloitta hermostuneesti. alumiinista pesuvatia Jose toisti kysymyksen ja lopulta mies tuhahti vaivautuneesti.

"Murtoja. Huviloihin"

." Eikö niissä ollut lukkoja"? Jose esitti tarpeettoman ja typerän kysymyksen.

"Mitä sellaiset lukot pitää", mies vastasi ja jatkoi kiillotus puuhiaan.

Joka päivä, puolen päivän jälkeen käveli vankilan pihalla sarkapukuisia miehiä ympyrää. Väliin heitä oli vähemmän väliin enemmän. Jose pani merkille punaharmaat laahustavat hahmot ja piti lukua heistä. Hän havaitsi että useammat esiintyivät vain kahden kolmen päivän ajan, eikä heitä sen jälkeen enää näkynyt.  He kiersivät Vartijan silmälläpidon alla aina puolenpäivän ruokailun jälkeen tuota kehää. "Eristettyjä". Maalaismies sanoi. "Ovat kalpeita ja huonosti ruokitun näköisiä".

"Miten voi vielä enemmin eristää mitä meidät on eristetty",

"Kuka tietää. Alhaalla on Ruodi ja karhunkoppi. Sieltä kai ne ovat".

Elämä pienessä vankisellissä jatkui. Illat taittuivat yöksi ja pimeydeksi ja aamut tulivat itsestään. Kuukauden lopulla koitti päivä jolloin maalaismies kutsuttiin johtokunnan puhutteluun. Siellä hänelle esitettiin joitakin kysymyksiä jotka koskivat hänen työhistoriaansa siviilissä. Palattuaan takaisin selliin hän oli silmin nähden helpottunut. Hänet oli hyväksytty navetta porukkaan. Samalla se merkitsi, että hän pääsi muuttamaan kerroksille, siihen vankilan siipeen jossa työssäkäyvät asuivat.  Maalaismies oli hyvillään hänelle luvatusta siirrosta. Hän kertoi Joselle tietävänsä, että navetta ryhmällä olisi suhteellisen vapaat oltavat ja niihin tehtäviin kelpuutettiin yleensä varttuneemmat maalaistöihin tottuneet miehet, joiden tuomio ei ollut kovin pitkä." Minulle sellainen homma sopii ", hän sanoi ja alkoi keräillä vähäisiä tavaroitaan.

 

Vartija kävi noutamassa Josen selistä ja johdatti tämän hallintokäytävällä missä käski tämän seisoa ja odottaa vuoroaan ruskea lakatun oven vierellä. Kaksi päivää oli kuluttua siitä kuin maalaismies oli muuttanut pois, nyt oli tullut hänen vuoro kuulla lopullinen työ ja asuin paikkansa vankilassa. Avain ratisi ja käytävälle päästettiin pienenkokoinen vanki.

"Menossa johtajaan".? Vanki kysyi.

Jose nyökkäsi.

"Minulla on papille asiaa, « vanki jatkoi: « Pitäisi saada puolto kirjoituksiin. Mutta en minä siellä rukoilemaan sen eteen ala", tuon sanottuaan hän vaikeni ja asettui vaiteliaana papin oven taakse odottelemaan puheille pääsyä.

  Summeri johtokunnan oven päällä pirahti, Jose astu sisälle huoneeseen ja jäi oven suuhun seisomaan..

 Huoneessa istui vihreäpukuisia miehiä pöydän ympärillä. Kalpea huuline ja kuiva vankilan johtaja katsahti nuorukaiseen. Päätöksen teko kesti vain hetken «Vankka nuori mies," hän sanoi. " Suoryhmään."  Sitten hän viitasi vankia poistumaan.

Saman päivän aikana Jose siirtyi vankilan vasatakaiselle puolelle. Maanpäältä lukien ensimmäiseen kerokseen, jotka kutsuttiin yleisesti 'kusikäytäväksi' tuon käytävän kautta tyhjennettiin aamuisin sen siiven asuin kerroksien käymälä astiat. Pistävä virtsan ja ulosteiden haju leijui käytävällä ja läheisissä selleissä.

 Kusikäytävää hallitsi nuori korskea pamppu, kerovartija. Pamppu kulki saapashousuissa, hänellä oli mahtipontinen kaikessa kun odottamattoman ylennyksen saanut rivimies ja hänellä oli tapa pitää peukaloitaan puseronsa rintataskujen läpän alla. Hänen aina hyvin kiillotetut saappaansa ja pussihousunsa antoivat hänelle todella mahtipontisen ulkonäön. Heti ensitöikseen hän ilmoitti kaikille tulokkaille että seinälle käännetyn vuoteen saa laskea alas vain iltatarkastuksen jälkeen, oli sitten kysymyksessä pyhäpäivä, taikka työpäivä.

 

 

 

 Kello oli puoli seitsemän aamulla. keinotekoisen valopiirin takana oli  pimeää jota korkeat rakennukset ja vankilan  muuri synkkä varjo vielä  syvensi. Valaistujen selli ikkunoiden säännölliset rivistöt kumottivat viivasuorina valosarjoina valopiirin takaisessa pimeydessä ja korkealla katitonrajan takaisessa tyhjössä tilassa aukeni tähdetön aamutaivas.  Pihalla marssi löysissä avo jonoissa aamu äreitä, edellisen työpäivän kangistamia vankeja. Piha-alueelle kokoontui ja muodostui ryhmiä joihin talon vanhat asukkaat luontevasti löysivät paikkansa. Ryhmien läheisyydessä seisoskelivat ulkovartijat. Pukeutuneena pitkiin vihreisiin manttelin mallisiin päälys-takeihin ja turkis päähineisiin tämä seurasivat ryhmien muodostumista piha aukealle.

 Jose sai käskyn liittyä erääseen ryhmää missä kaikki vangit näyttivät olevan lähes saman ikäisiä. Luvun ottojen jälkeen portit avattiin ja eri ryhmistä koottu viiruinen komppania lähti suljetussa jonossa marssimaa ulos vankilan portista. Karkeat saappaat kumisivat alas mäkeä, yli tien ja pitkin aidan viertä kohti vankilan karjasuojia ja latoja. Siellä joukot hajaantuivat eri suuntiin. Osa ryhmästä suunnisti laajalle suo alueelle, toiset ryhmät jäivät rakennusten läheisyyteen

Joukko pysähtyi suuren ladon eteen ja siihen tuli hetken kuluttu vihreäpukuinen tilanhoitaja. Suuret puusta rakennettu heinien paalauskoneet kiskottiin nyt näkyviin ja ryhmä jaettiin kummallekin koneelle.  Työhön ryhdyttiin ripeästi, työ oli tervetullutta vaihtelua. Silloin kun liian innokkaat kädet tukkivat heinillä paalauskoneen nielun ja työn oli vaarassa syntyä tauko vartija huudahti kärsimättömän heidän takanaan: " Ei taukoja paikalla. Paaki ylös. Paaki alas."!

Varttia joka tätä työpistettä vahti oli pitkä kärsiväilmeinen mies hyvän verran alle käskijän. Hän ei pyrkinyt lähestymään vankeja millään muulla tavalla kuin vartioimalla. Siltä hänessä oli huomioiduksi tulemisien tarve, hän halusi selvästi olla muutakin kuin vain vartijana joka käskee asemansa puolesta tekemää sitä ja tätä. Hän halusi olla joukkion johtaja ja saada kunnioitusta noilta joita hänet oli pantu vartioimaan. Hän oli mieleltään ja olemukseltaan urheiluhenkinen, koska vangit näyttivät lähes kaikki olevan nuoria ja hyväkuntoisia, hän tahtoi esittää jotakin, joka olisi saanut vangit huomamaan hänet muunnakin kuin yhtenä noista vihatuista pampuista.

Sillä aikaan kun hän pohti keinoa millä saisi henkisen otteen näistä pahantekijöistä hän jatkoi kehotus ja kannustus huutojaan heinäpaalauskoneen ääressä hääriville vangeille, hän teki sen  samalla lailla kuin penkkiurheilija kannustaa suosikki urheilijaansa kilpailussa.  "Paaki ylös. Paaki alas. Pitäkää vauhtia siinä työssä poijaat!"

Keskipäivä ruoka syötiin ahtaassa parakissa ja sen puolentunnin aikana monieleiset aiheet risteilivät vankien puheissa.

" Tohtisivatko nuo ampua ihmistä heti silloin kun metsähallituksen vedot kutsuu? " Kysyi  Repeksi kutsuttu vanki, joka sanoi viettäneensä kairoilla kolme viikkoa.

"Ja tokkopa enää puolensadan metrin päästä osuisivatkaan. "

Varttia oli selvästi hyvillään tästä puheenaiheesta ja sanoi painokkaalla äänellä «Neljäntoista senttiin piipulla minä ammun," hän veti käsineen kädestään ja näytti kämmentään,

 " kuudenkymmenen metrin etäisyydeltä, kaikki tämän kokoiselle alueelle."

Eräänä päivänä varttia tuli Josen lähelle ja veti suuren taskukellon taskustaan, " Tiedätkö kenellä pitää aina olla komeat vitjat, ja kultaiset tällaiset," hän kysyi.

Jose nuoren ihmisen neuvottomuudella ei kyennyt antama muuta vastausta kuin " En tiedä,"

 " Kyllä sinä tiedät. No, tummilla tietysti, olisihan sinun nyt se pitänyt tietää, häh," tämän sanottuaan vartija pani kellon takaisin taskuunsa ja kääntyi pois.

 

–        – –